Antifeminismi rules ok

Pohdimme erään väitöskirjan parissa ahertavan tutkijan kanssa, onko antifeminismiä oikeasti olemassa. Ilmiö nousee nykyään usein esiin, varsinkin jos joku – julkinen nainen – uskaltaa avata suunsa. Enimmäkseen liikkeen puuhamiehet kuitenkin viihtyvät verkossa. Onko antifeminismiä oikeasti?

Vastaus oli tiukka: ”Symbolinen väkivalta – kuten internetin antifeminismi – on todellista väkivaltaa. Ja itsensä epäily – kuten se, että ei usko viharyhmien olemassaoloon – on tyypillistä niille, jotka joutuvat kohtaamaan vähättelyä ja dissaamista. Kuten: Ehkä vaan kuvittelen. Ehkä olen vain yliherkkä. Vitut!”

Tutkijalta lähti mopo moottoritielle, ja syystä. Hänestä antifeminismi on todellisessa maailmassa vaikuttava ilmiö. Mutta keitä antifeministit ovat? He identifioituvat VHM:iksi – eli valkoisiksi heteromiehiksi – ja sovinisteiksi, ja ovat kiukkuisia feministeille.

Oletetaan siis, että antifeministejä on. Mitä he vaativat? Ainakin sitä, että naiset järjestäisivät heidän asiansa. Heistä on törkeää, että feministit keskittyvät naiskysymyksiin siitä huolimatta, että koko muu yhteiskunta keskittyy lähinnä mieskysymyksiin.

Mitä feminismi tekee minun hyväkseni, he purnaavat. Heille ei riitä, että kasvaessaan miehiksi he saavat sukupuolietuoikeuden, joka avaa heille ovet ja antaa karkit suoraan suuhun. Silittäisivät itse ryppyiset paitansa! Miksi he tyrkyttävät niitä feministeille?

VHM:iä on kuitenkin syytä kiittää, oli antifeminismiä sitten oikeasti olemassa tai ei. Sovinismi on harvoin näin avointa ja yksinkertaista. Yleensä vastassa on näkymätön painikaveri. Kiitos kirjainyhdistelmäkavereiden, väitteisiin on helppo vastata.

Vastataan siis! Antifeministien usein toistetut väitteet ovat: On pakko kannattaa rasistista oikeistoa, koska feministit jylläävät vasemmistossa. Feministit ovat lesboja, jotka haluavat tuhota miehet. Feministejä eivät kiinnosta miesten ongelmat.

Ensimmäinen väite: Feministejä löytyy sekä äärioikeistosta että äärivasemmistosta. Esimerkiksi ei-valkoiset ja työväenluokkaiset feministit ovat tuoneet esille, kuinka länsimainen feminismi on lähinnä palvellut valkoisten, keskiluokkaisten naisten etua. 

Toinen väite: Lesboja aika harvoin kiinnostavat miehet. Tässä antifemmarit ovat erehtyneet pahan kerran. Sen sijaan heterofeministit ovat paljonkin pohtineet intiimien mies-naissuhteiden tasa-arvokysymyksiä. Suosittelen lukemaan Anna Kontulaa.

Kolmas väite: Miksi feministien pitäisi ratkoa miesten ongelmia? Keiden? Millaisten miesten? Sukupuoli ei ole yksinkertainen kysymys. Poliittiset liittolaiset voivat löytyä aivan muualta kuin mitä antifeministit olettavat. Esimerkiksi trans- ja homomiesten ongelmat koskettavat minua paljon enemmän kuin uranaisten palkkahuolet. Sen sijaan VHM:t saavat puolestani surra rauhassa.

Ja suremista riittää, sillä VHM on pelon, eikä pedon merkki. Onhan se pelottavaa, kun miesedut eivät enää tipu syliin kuten ennen.

Antifeministit käyttäytyvät kuin pikkusisaruksen saaneet lapset. Kuinka paljon voikaan harmittaa se, että kaikki lelut pitää jakaa!

Tutkija Livia Hekanaho sanoi antifeministien mainosmiehelle Henry Laasaselle, että miehet voisivat mennä vaikka Stockan miesten vessaan seksiä hakemaan. Laasasta suretti se, että naiset eivät ymmärtäneet antaa. ”Siellä niitä nopeita ja jännittäviä kohtaamisia on”, Hekanaho sanoi. Laasanen ei ollut tullut ajatelleeksikaan, että tämä olisi mahdollista.

Ratkaisu VHM:llekin löytynee siis mieheyden monien mahdollisuuksien ymmärtämisestä. Suuntia on aina enemmän kuin yksi. Kiitos internetin antifeministeille, että asia tuli puheeksi.