Suhdeanarkiaa

Samaan aikaan kun kristillisdemokraatit ja heidän sparraajansa jatkavat kesän pride-keskustelua suomalaisen siveellisyyden esitaistelijoina, kokoontuu nelisenkymmentä nuorta Helsingin yliopistolla suunnittelemaan feminististä toimintaa.

Siinä missä kristillisdemokraatti Asmo Maanselän suurin huoli on tissi, ja sen näkyminen helsinkiläisessä katukuvassa, keskustelevat feministinuoret yhteisöetiikasta, feminismin subjekteista, kapitalismista, ympäristön tilasta ja opiskelijatoiminnasta.

Ja jotta moraalipanikoitsijat voisivat lopullisesti repiä pelihousunsa, esittelen yhden ajatuksen joka nousi esiin päivän aikana useaan otteeseen.

Tervetuloa Suomeen suhdeanarkia. Lähinnä ruotsalaisilta aktivisteilta tänne valunut vastarinnan muoto on saanut monet innostumaan.

Suhdeanarkia on suhdemuoto, jossa ihmissuhteiden merkitys ajatellaan uudestaan. Se on radikaali ajatus, joka ei tee eroa romanttisten suhteiden, ystävyyssuhteiden ja sukulaissuhteiden välillä.

Suhdeanarkistin suhteet eivät myöskään sulje pois toisiaan, ja näin ollen romanttisia suhteita voi olla myös useampia kuin yksi. Tunteita ei siis säännöstellä, vaan niitä riittää tarpeeksi kaikille, aivan kuten monilapsisessa perheessä ei yhdeltä lapselta ole pois se, että vanhemmat rakastavat myös toisia sisaruksia.

Mistä siis on kyse? Suhdeanarkia on vastalause kapitalistiselle kulttuurille, johon kuuluvat seuraavat perusasiat. Individualismi, omista tunteista vieraantuminen, kilpailu, menestyksen tavoitteleminen ja ihmissuhteiden näkeminen omistussuhteina.

Juuri suhteissa tämä tarkoittaa monogaamisuuden lakia, jossa ihmiseen rakastutaan, hänelle ostetaan tavaroita, mennään naimisiin ja perustetaan varallisuusoikeudellinen yksikkö, joka tuottaa lapsia ja pääomaa.

Queer-yhteisöt ovat haastaneet tätä paradigmaa jo pitkään erilaisilla tavoilla. Heterokapitalistiseen kertomukseen eivät yksinkertaisesti ole mahtuneet ystävien ja entisten suhteiden tiiviit verkostot, jotka monilla korvaavat biologiset sukulaiset (jotka puolestaan usein eivät halua olla tekemisissä sukupuoltaan tai seksuaalisuudeltaan poikkeavien kanssa.) Kertomukseen ei myöskään koskaan ole kuulunut lapsettomuus valintana tai monisuhteisuus.

Sitä paitsi järjestys vaatii sopeutumista, joka ei salli muuttuvia identiteettejä tai haluja. Kuunnelkaa vaikka Päivi Räsästä.

Mitä siis tapahtuisi, jos hylkäisimme suhteisiin pesiytyneen kapitalistisen individualismin? Vallankumous!

Meidät on opetettu arvostamaan ydinperhettä valitun suurperheen sijasta. Tähän liittyy ajatus romanttisesta rakkaudesta, jossa omistamme kaiken aikamme, energiamme ja investoimme kaikki tunteemme yhteen ihmiseen.

Tästä seuraa paitsi se, että olemme täysin yhdestä ihmisestä riippuvaisia, myös se että näytämme ikävimmät puolemme tälle henkilölle. Käyttäydymme täysin erilailla ystäviemme seurassa kuin puolisomme kanssa. Suhde on valtavan paineen alla, sillä yhden ihmisen on ratkaistava kaikki ongelmamme, ja hänen on oltava meitä täydellisesti täydentävä puolisko.

Ystävyyssuhteiden, sukulaissuhteiden ja romanttisten suhteiden kriittinen tarkastelu avaa meille mahdollisuuden elää toisin näitä suhteita. Vaikka käsitys romanttisten suhteiden ensisijaisuudesta on kulttuurissamme meihin sisäänrakennettu, se ei ole välttämättömyys.

Se voi sen sijaan olla mahdollisuus. Jos tiedostamme monogaamisten romanttisten suhteiden kulttuurisen pakottavuuden, niiden valitseminen on todella meidän oma valintamme, eikä kulttuurinen pakote.

Keskeistä suhdeanarkiassa on kuitenkin se, että fokus on meitä ympäröivissä ihmisissä eikä meissä itsessämme. Elämä ei ole CV:n kartuttamista tai henkilökohtaisten onnistumisten keräämistä. Me olemme yhteisö, joka pitää toisistaan huolen.

Siinä missä Asmo Maanselkä lietsoo ymmärrystä natseille, jotka hyökkäsivät homojen kimppuun, keskittyvät suhdeanarkistit luomaan huolenpidon verkostoja, jotka ulottuvat vanhojen sukulaissuhteiden ja perhemuotojen yli.

Radikaalia tai ei, väitän että tämä on sitä sydämen sivistystä, joka kristilliseltä oikeistolta nyt puuttuu.