Atlas Saarikoski

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Länsimainen erottelun politiikka

EU:ssa paperittomat siirtolaiset ovat vailla terveydenhuoltoa. Saksassa virkavalta on sotkeentunut uusnatsien tekemiin murhiin. Serbiassa poliisit ovat sytyttäneet EU:n ulkorajalla sijaitsevan pakolaisleirin tuleen. Afganistanissa suomalaissotilaat ovat tappaneet kapinallisia.

Tällä viikolla nämä sosiaalisessa mediassa esiinnousseet uutisaiheet kiinnittivät huomioni, sillä niitä yhdisti erityisesti yksi seikka: erottelun ideologia.

Erottelun ideologia erottelee: muut meistä, siirtolaiset alkuperäisestä väestöstä, terroristit siviileistä ja tummat valkoisista. Erottelu on tietysti keinotekoinen ja mielivaltainen, mutta se tehdään silti; sekä konkreettisesti että mielikuvissa. Ideologian keskeisiä seurauksia ovat ihmisten vapaan liikkumisen estäminen ja heidän hallitsemisensa hallinnollisesti, väestöpoliittisesti ja väkivaltakoneistojen kautta.

Mutta aloitetaan kuitenkin Darwinista. Ministeri Alexander Stubb totesi, että euroalue on darwinistinen järjestelmä. Hän palasi Euroopalle hyvin tuttuun herraskansan oppiin, jossa vahvin oikeuttaa heikompien tuhoamisen omalla eloonjäämisellään.

Siirtolaisten asema niin Suomessa, unionissa kuin kaukana sen ulkopuolellakin antaa viitteitä siitä, että kyseessä on enemmän kuin yksittäinen pelottava muisto Euroopan historiassa.

Länsimaiden tämänhetkiset taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset järjestelmät nojaavat kaikki tavalla tai toisella samaan vanhaan erottelun oppiin, jonka eri muotoja ovat historiallisesti olleet paitsi darwinismi, myös rotuerottelu, eugenistiikka, kansallissosialismi, nationalismi, rasismi ja nykyinen maahanmuuttokriittisyys.

Kaikilla näillä vallan mekanismeilla on oma historiansa ja kontekstinsa. Ideologisesti ne ovat kuitenkin kietoutuneet toisiinsa. Yhteistä niille on, että niiden avulla ihmisiä on erotettu toisistaan ja hallittu, viime kädessä väkivalloin.

Länsimaiden ytimessä ei ehkä olekaan sivistys tai vapaus niin kun olemme tottuneet ajattelemaan, vaan erottelun ideologia. Näyttää siltä, että tämä ideologia on sisäänrakennettu juuri siihen samaan moderniin yhteiskuntajärjestykseen, jota yhteiskunnassamme sekä liberaalit humanistit että konservatiivinationalistit puolustavat.

Jos ja kun ongelma on länsimaisen yhteiskunnan rakenteessa, eivät rasistiset alistamisen mekanismit katoa, vaikka koko väkivaltainen äärioikeisto lakkaisi olemasta olemassa.

Stubb siis osui oikeaan, mutta hän vain raapaisi pintaa. Erottelun järjestys on paljon laajempi ja syvempi kuin mitä tämä yksittäinen lausuma antoi ymmärtää.

Tämän päivän ajattelijoista sekä humanisteille että nationalisteille pahuus ja absoluuttinen väkivalta löytyvät muulta kuin oman yhteiskunnan perusteista. Humanistille sen tyyssija on kaukaisissa diktatuureissa, jonne ihmisoikeuksia viedään ohjuksin. Nationalisti taas löytää sen naapurinlähiön maahanmuuttajaperheistä, jotka ovat hänelle yhtä kuin Al-Qaeda.

Kumpikin on väärässä. Syyt erottelun politiikkaan ja sen järjestäytyneeseen mielivaltaan löytyvät omat etuoikeutemme takaavasta järjestyksestä. Katse on siis suunnattava omaan yhteiskuntajärjestykseemme, sen historiaan ja nykyisiin vallankäytön järjestelmiin.

Valkoinen ylivalta, länsimaiden maailmanvalloitus ja siirtolaisten äärimmäinen kontrolli toimivat edelleen tässä hetkessä sekä ympärillämme että globaalisti. Siirtolaiset ovat näiden väkivaltaisten valtamekanismien kohteina niin Suomessa, EU:n sisällä, sen ulkorajoilla kuin kaukana meistä. Heidän hallitsemisensa oikeuttaa länsimaisen valkoisen herraskansan ykkösaseman, johon nykyään kuuluvat myös uusliberalismin taloudelliset kytkökset.

Seurauksena on väkivaltainen järjestelmä, jonka väkivalta on useimmille näkymätöntä. Se ylläpitää toisten elämää ja jättää toiset kuolemaan. Jotkut vain katoavat, sairastuvat tai kuolevat helpommin kuin toiset. Ero ei selity ihmisoikeuksien puutteella tai yksittäisillä väkivallan teoilla vaan ihmisten asemalla suhteessa valtajärjestykseen ja sen ytimeen: länsimaiseen erottelun politiikkaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän suburbian kuva

Jos kirjoittaa erottelun periaatteesta noin pitäisi sitten myös itse laskeutua tänne alas keskustelemaan kommenttojien kanssa (tai julkaista vain perinteisessä mediassa missä suora kommenttointi ei ole mahdollinen.)
Muuten harrastat auktoritääristä paasausta mikä on erottelun maailmaa ylläpitävä tyyli. Puhuminen on on vastavuoroista eikä erottelevaa.

Käyttäjän kaikupohja kuva

Olen vähän samaa mieltä. Tulee olo, kuin blogisti olisi Oraakkeli, joka ei keskustele alempien "valkoisten" kanssa.

Aiotko sinä, Atlas, neuvoa meitä?

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

Ei täällä ole kuin yhdenlaista erottelua:

Me elättäjät ja maksajat (työssä kävijät ja veronmaksajat)

Ne elätettävät (sosiaalishoppailija-maahanmuuttajat)

Ne, jotka haluavat elättää muiden rahoilla näitä elätettäviä (mokuttajat)

Just näin, Jukka Korhonen, että Suomessa erottelu on tätä:

"Me elättäjät ja maksajat (työssä kävijät ja veronmaksajat)

Ne elätettävät (sosiaalishoppailija-maahanmuuttajat)

Ne, jotka haluavat elättää muiden rahoilla näitä elätettäviä (mokuttajat)"

Haluan lisätä tähän lyhyeeseen ja tarkkaan havaintoosi vielä pari mielestäni ratkaisevan tarkeää tekijää:

Syynä erotteluun on myös

1) Kaikilla ei ole yhtä hyvät aivot ja yhtä hyvä muisti ja fyysinen voima.
Eli Todellista Tasavertaisuutta olisi, jos kaikilla olis yhtä hyvät aivot kuin esim Alexander Stubbilla tai no eikä ku siis nyt meni vähän vaikeaksi...
Sanokaa te, kenen aivot ovat parhaat?
Mutta siis jos kaikki oppisivat yhtä lailla tarvittavat tiedot ja taidot tai jos tiedot voitaisiin ladata aivoihin esim Matrix-tyyliin, niin kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet.

2) Hillitön väestönkasvu
Tämä on hillittömän pelottavaa!
Riivatun Vapaa Lisääntyminen r.y. !

3) Onko ihmisarvo muutakin kuin suorittamista ja hyödyttämistä ja millä mittarilla mitataan?
Kuuluuko elämästä nauttiminen ihmisarvooon?
Mitkä oikeudet ovat vammautuneilla, erolapsilla, leskillä?
Mikä oikeus hyväaivoisilla on sortaa huonoaivoisia?

terveisin

maahanmuuttaja, irtisanottu, 30 vuotta Suomalaisessa työelämässä

P.S.

Onhan niitä mahdollisuuksia erotteluun EU:ssa

Ennen työnhaun aloittamista ulkomailta on hyvä kartoittaa oma kielitaito ja osaaminen sekä oman alan työllisyystilanne kohdemaassa.

Asuminen ja työskentely toisessa Euroopan maassa vaatii kykyä sopeutua toisenlaiseen kulttuuriin. Lisäksi on otettava selvää erilaisista verotus- ja sosiaaliturvajärjestelmistä.

Paras tapa valmistautua on hankkia hyvät tiedot maasta, jossa aikoo työskennellä. Hyödyllistä tietoa löytyy vas. valikosta ”Maastamuuttajan muistilista” sekä ”Kysymyksiä ja vastauksia”.

http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/02_tyonhaku_ulkomailta/index.jsp

Käyttäjän Kapo kuva

Höpöti. Saksan rikollinne johto on selvästikin taas murhannut ja myös satuilee ties minkä murhan liittyneen jonkun tekijäjoukon uhreihin. Tekijäksi väitetty porukkakin taisi osaksi sattumalta saada surmansa ja siksi paljastui. Tietysti väitetään, että on olemassa uusnatseja, jotka ovat murhanneet tuies mitä ja ovat suuri uhka. Saksan viranomaiset ovat jo jääneet kinni joka ikisestä RAF:n tekemäksi väitetystä murhasta ja terroriteosta. Kaikki RAF:n nimitekijät silloin kun heitä vielä oli, olivat Verfassungschutzin tyyppejä tai sitten heidän värväämiään ja ohjauksessaan olevia. Nyt väitetään asialla siis olevan äärioikeiston ja sellaisen terrori kuulemma viranomaisten mukaan syntyy kaikenlaisen toisinajattelun sietämisestä, joiten mitä ilmeisimmin puoilueita kielletään lisää ja myös puheenaiheita historiasta. Kommunistit ja muut vasemmistolaiset sekopäät ovat edelleen toistamassa kaikkia poliitikkojen valheita suorastaan innoissaan, kun "pahat natsit" kielletään (siis kaikenlainen keskustelu ja toisinajattelu).

Juuri kuulin jutun MDR:n Thüringenin paikallisuutisista, jonka mukaan kukaan eräässä pikkukylässä ei usko, että eräs tietty murha liittyisi äärioikeiston juttuihin. Kylässä kaikki tunsivat toisensa ja tiestivät juuri, mistä oli kysymys. Mitään äärioikeistoa ei ollut missään eikä suhteita sellaiseen. Silti korkeat viranomaiset väittävät tuonkintapauksen olleen "uusnatsiliigan" murhatyö. Aina neuvostolaista meininkiä on jo.

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Kirjoitin noista uusnatsimurhista jo aikaa sitten, ja kommentoit silloinkin samalla tapaa niistä:

http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88360-saksalainen-uusnatsiryh...

Ilmeisesti toivot, että uusnatsit eivät olisi väkivaltaan taipuvaisia, eivätkä yrittäisi väkivallalla saavuttaa tavoitteitaan yhteiskunnassa. Ilmeisesti toivot, että vaikka natseilla historian aikaisempina aikoina oli hyvinkin väkivaltainen historia, niin nykyiset sukupolvet uusnatseista olisivat hyväksyneet demokratian pelisäännöt, ja että vaikka heidän poliittiset tavoitteensa eivät toteudukaan ja vaikka siirtolaisia tulisi jatkuvasti lisää ja lisää, niin kukaan ei kuitenkaan tarttuisi väkivaltaan.

Käyttäjän Kapo kuva

Satun tietämään, että NPD ei ole uusnatsipuolue ja muutenk9in nämä uusnatsit tuntuvat olevan satuolentoja. Missä niitä on? Miten käsite yleensä määritellään?

Minusta sinä tunnut toivovan, että media puhuisi totta tai sitten vain haluat väittää sen puhuvan ja vihaisesti moitit niitä, jotka eivät ole enää aikoihin uskoneet yhtään mielikuvituksellista satutarinaa.

Saksan mediassa ei asiasta saa puhua yhtä suoraan kuin netissä tai erinäisissä "foliohattukirjoiksi" julistetuissa kirjoissa, mutta aika suoraan nuo korkeiden virkamiesten jutut on kyseenalaistettu. Selkeästi kytketään nyt poliiittisista syistä tapauksia asiaan. Poliisi muka ei ole tiennyt mistään, vaikka on soluttautunut kaikkiin tällaiisin, kuten kommentistanikin sait havaita. Johtopäätös on selvä: minusta koko tarina on satu ja jos jotain on murhattu, niin joko muut ovat murhanneet tai sitten tätä on suunniteltu Verfassungschutzin, BND:n ja BKA:n eli Mossadin taholtajo kauan ja on murhailtu ihmisiä hengessä "kun panisi rahaa pankkiin".

Käyttäjän wonterghem kuva

Tähän asti eniten ovat murhanneet muslimit toisiaan, hieno asia sinänsä he harrastavat kulttuuri ja uskonto, niihin murhiin ei ainakaan liity sitä paheksuttava rasismi.

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Ruotsissa 16 vuotias tyttö oli ilman papereita maassa, siis laittomana siirtoilaisena, eikä voinut kääntyä sosiaaliavu puoleen eikä hakea poliisilta apua, kun hänen makodonialainen poikaystävänsä raiskasi hänet kahden maanmiehensä kanssa. Paperiton tyttö oli myös taloudellisesti riippuvainen poikaystävästään, eikä hänellä ollut Ruotsin talvessa muuta asuntoa, kuin poikaystävänsä asunto. Raiskausta seuraavana aamuna tämä paperiton siirtolaistyttö hyppäsi moottoritien sillalta alas, ja kuoli muutaman vuorokauden kuluttua sairaalassa.

Paperittoman siirtolaisen asema voi olla hyvin vaikea, ja onkin syytä kysyä, onko oikein houkutella ja auttaa ihmisiä muuttamaan paperittomiksi siirtolaisiksi Euroopan maihin, niin kuin tässä Dangoule Rasalaiten tapauksessa?

Käyttäjän kveikko kuva

Tunsitko vihaa kirjoittaessasi tätä kolumnia?

Pitäisikö meidän siirtää enemmän valtaa niille ihmisille, jotka toimivat vihan vallassa?

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Markkinatalous on darwinistinen talousjärjestelmä määritelmänsä mukaan. Sosialismi on sille kehitetty ei-darwinistinen vastine.

Markkinataloutta toteuttavassa maassa on nykyisin melkein aina ei-darwinistinen sosiaaliturvajärjestelmä.

Ei tämän nyt niin kauhean vaikeaa pitäisi olla.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

Rikkaimmat kehitysmaatyypit pääsevät Eurooppaan asti: he maksavat pitkän pennin kuljetuksista.

Köyhimmät kehitysmaaihmiset jäävät AINA paikalleen.

Käyttäjän SepSaa kuva

Niinpä.
Tietyssä mielessä Euroopan ja miksei Amerikankin pakolaispolitiikka tulee - halusipa tai ei - kupanneeksi ns. rikkaimmat päältä.
Kuka sitten jää rakentamaan omaa lähtömaataan kohti järjestäytynyttä ja demokraattista yhteiskuntaa, jos juuri kukaan ei enää halua palata, "kun on jo kotoutunut" ja tottunut länsimaiseen demokratiaan ja hyvinvointiin?
Auttaako pakolaispolitiikka yksilöä, mutta samalla tuhoaa koko kansakunnan tulevaisuuden?

Käyttäjän kaikupohja kuva

Jätä tuollaiset termit, kuin "valkoinen ylivalta"! Olet itse "valkoisen ylivallan" lapsi. Puretko ruokkivaa kättä?

Olet osin oikeassakin, mutta et voi voittaa sillä, että kutsut Eurooppaa ja Amerikkaa valkoiseksi ylivallaksi. Me nyt olemme tässä ja emme juuri muuta voi.

Mutta olet oikeassa epäreiluista asetelmista. Ne pitää korjata.

Saarikoski: Pitäisikö jokaiselle Eurooppaan saapuvalle siirtolaiselle automaattisesti - plumps - tyrkätä käteen täyset oikeudet ja optiot, kuin on rekisterissä olevilla kanta-asukkailla.

Kiinnostuksesi/huolesi asiaan on selvästi yksipuolista. Puhut vain jatkuvasti kaikkea - siis KAIKKEA - VALKOIHOISIA EUROOPPALAISIA VASTAAN.

Valkoinen valta, mistä puhut, on melkoisen vanhaa perua. Valkoinen valtasi - on perua kymmenien tuhansien vuosien takaa, kun ihmisiä ja niiden edeltäjiä oli levittäytynyt pohjoiseen.

Ovatko kaikki valkoiset siis automaattisesti syyllisiä pigmenttikatoonsa? Vai siihen, että he rakensivat jonkin verran infraa ja koneita 1800-luvulta tähän päivään?

Käyttäjän Kapo kuva

Nythän Eurooppaa ajetaan alas ja "valkoiset" joutuvat myös katuojaan ja orjatyöhön. Oletko tyytyväinen? Väestötkin on määrätty vaihtoon ja "valkoinen" väki vaihtamaan väriä eli katoamaan. Hipheijaa.

Käyttäjän saarinenj kuva

Vauhti tuntuu kasvavan niin kovasti että ihmisten on vaikea kohta pysyä kyydissä, ainakin mitä tulee herrojen puheisiin esimerkiksi Alexsaner Stub, ilmoitti että Suomalaiset ovat siirtyneet herrakansan sarjaan, jota itse en ymmärrä mitenkään, onkohan eurooppaministeri itse putoamassa kyydistä kun tuollaisia lausahduksia suustaan päästelee, taitaa kokoomuksessa vallita henkselien paukuttamisen kulttuuri kun meidät suomalaisetkin mielletään herrakansaksi.???????

Käyttäjän Kansojenherra kuva

Hetkinen, minä kun sain käsityksen että ajoit ainakin jonkin aikaa sitten "Kuolemaa heterokulttuurille"?

Vai onko erottelun määritelmä riippuvainen kirjoittajan fiiliksestä, säästä, tietokonehuoneen ilmankosteudesta, kuun asennosta ja veressä olevasta alkoholipitoisuudesta?

Miksi erotat "rasistit" omaksi ryhmäksi?

Aika sekava artikkeli. Kirjoittaja voisi yrittää koota ajatuksia vähän paremmin kasaan.

Käyttäjän timoelonen kuva

Sekava kommentti, siitä ei selviä minkä artikkelin Sasu Ölander on lukenut.

Erotteluun "me hyvät suvaitsevaiset" vs. "nuo pahat väärää mieltä olevat" ei kuitenkaan ole syytä puuttua.

Nykynen globaali järjestelmä perustuu suurelta osin länsimaiselle taloudelliselle imperialismille ja modernille kapitalismille, mikä on mahdollistanut elintasokuilun radikaalin kasvun entisten siirtomaiden ja pitkälle kehittyneiden teolliduusmaiden välillä. Kyseessä oleva järjestelmä suosii siirtolaisuutta, sillä on omistavan luokan etu että työvoimaa ja raaka-aineita on rajattomasti sekä helposti saatavilla. Paimentolaisyhteisöjen ja muiden luonnonkansojen tuhoaminen on osa taloudellista imperialismia, jossa vesivarat yksityistetään ja myydään köyhille coca colana ja jossa brutaalit diktaattoritkin lahjotaan myymään kansansa luonnonvarat ulkomaalaisille yhtiöille ja antamaan vastikkeeksi kansalaisille luonnonvarojensa ryöstämisestä pelkkää velkaa. Maahanmuuttokritiikki voikin hyvin kummuta globaalin kapitalismin pelosta eli halusta säilyttää saavutetut edut. Maahanmuutosta kärsivätkin eniten elintasomaiden köyhälistö, jota on tietenkin helppo syyttää rasisteiksi ja junteiksi kun he eivät ymmärrä jakaa omastaan ja kehtaavat legitimoida etunsa 'erottelun politiikalla' eivätkä julistaa sosialistista ilonasomaa kaikkien maailman työläisten yhteenliittymisestä. Ikävä kyllä köyhätkin ymmärtävät jossakin määrin omat intressinsä ja mahdollisuutensa tässä hirvittävässä globaalissa sortokoneistossa, vaikka he eläisivätkin elintasomaassa. Heidän syyllistäminen omien etujensa ajamisesta on ihan yhtä rasistista kuin maahanmuuttajan syyllistäminen halusta saavuttaa maksimaalinen elintaso toisessa maassa.

Miksi tämä vaihtoehtoihminen on aina poimittu karuselliin? Tämä höpinä oli yksinkertaisesti huono. Ei väärin, ei oikein vain huono.

Käyttäjän timoelonen kuva

Atlas Saarikoski on US:n ja Ylen yhteinen kolumnisti. Heidät nostetaan aina karuselliin. Huonoa yhteiseksi kolumnistiksi ei päästetä. Sinun mielipiteistäsi eroavia mielipiteitä ehkä.

Käyttäjän timoelonen kuva

Teoreettinen rakennelma, joka aivan varmasti on oikea. Sen suuruudesta ja merkityksestä muiden järjestelmien kanssa vuorovaikutuksessa voidaan sitten keskustella.

Maanläheinen suppea esimerkki tuohon järjestelmään kuuluvasta yksityiskohdasta:
Erottelun perusteet muuttuvat, mutta syntynyt raja säilyy pitkään. Vanhana ihmisenä muistan miten ennen maalla erottelu meni mm. pitkälti suvun mukaan. Ison ja pienen talon lapset. Tuo raja ei ainakaan täysin ole hävinnyt, mutta sen aiheuttama erottelu perustuu uusiin kriteereihin.

Itämainen kommunistinen utopia on että ihmiset ovat kaikki samanlaisia. Kaikilla on muka samat kyvyt ja ovat suoranaisia klooneja toisistaan. Täten ihmiset ovat sitten muka samanarvoisia pönttöjä joita valtio ohjailee miten tykkää. Tämäkö sitten on parempi kuin oikea poliittinen keskustelu? Kaikilla ihmisillä on toki poistamaton ihmisarvo, mutta ihmiset syntyvät erilaisiksi.

"Katse on siis suunnattava omaan yhteiskuntajärjestykseemme, sen historiaan ja nykyisiin vallankäytön järjestelmiin." Eli siis koska Suomessa oli joskus tsaarin valta tulee suomalaisten kumartaa itään niin syvään että pää on turpeessa pelkästään kulttuurin takia. Höpö höpö! Ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia!

Nykyisellä edustuksellisella monipuoluedemokratialla ei ole mitään tekemistä tsaarin valtaan tai Ruotsin kuningaskuntaan. Vasemmistopuolueet levittävät valheellista propagandaa keskuuteensa, jolla sitten luodaan jokin oikeistovihollinen. Ilman propagandaa olisivat vasurit kadonneet jo kauan sitten.

"Jotkut vain katoavat, sairastuvat tai kuolevat helpommin kuin toiset. Ero ei selity ihmisoikeuksien puutteella tai yksittäisillä väkivallan teoilla vaan ihmisten asemalla suhteessa valtajärjestykseen ja sen ytimeen: länsimaiseen erottelun politiikkaan." Valitettavasti ihmisillä on erilaisia geneettisiä ominaisuuksia, joista taudit ovat esimerkki. Joku sairastuu diabetekseen vaikka kuinka pitäisi itseään kunnossa. Lääketiede yrittää auttaa, mutta tulokset eivät aina ole hyviä vaikka kuinka valtio heittäisi rahaa sairaalle. Samoin myös jos henkilö on geneettisesti vähä-älyinen eikä halua itse opiskella on hänen kouluttamisensa tarpeetonta. Eroja on koska ihmiset syntyvät jo geeniensä perusteella eri arvoisiksi. Kaikilla on kuitenkin poistamaton ihmisarvo, joka on hyvä juttu. Luontoa vastaan taistelu on aika turhanpäiväistä ja poistaa ihmisyyden. Ihmiset eivät ole koneita vaan yksilöitä.

Käyttäjän suburbian kuva

"Ilman propagandaa olisivat vasurit kadonneet jo kauan sitten"
Ei vasemmisto pelkästä propagandasta ole kasvanut vaan yhteiskuntapolitiikastaan.
Näytä minulle puolue joka ei tee propagandaa tai jonka kannattajat eivät levitä propagandaa, Herra Geneettinen eriarvoisuus.

Käyttäjän timoelonen kuva

Ari Ohvo:
"Itämainen kommunistinen utopia on että ihmiset ovat kaikki samanlaisia. Kaikilla on muka samat kyvyt ja ovat suoranaisia klooneja toisistaan. Täten ihmiset ovat sitten muka samanarvoisia pönttöjä,"

Vaikea sanoa mitä tarkoitat. Nykyistä kiinalaista kommunismia, jossa eriarvoisuus on aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi USA:ssa. Vai tarkoittanetko neuvostokommunismia. Kaltaisillasi aivopestyillä yksilöillä, kun ei siitäkään ole hajuakaan, miten se oikeastaan toimi.

Kyllä Neuvostoliitossa oli eriarvoisuutta, vaikka se eriarvoisuus muodostuikin jossain määrin erilaisilla kriteereillä kuin nykyään. Kyllä sielläkin "kyvykkäimmät" päätyivät johtajiksi ja päälliköiksi. Hierarkia, jossa kaikki arvostelu meni kuten kapitalistisessa yhtiössä, ylhäältä alas, ja vain ns. rakentava kritiikki alhaalta ylöspäin sallitaan.

Palkat oli porrastettu alimmissakin palkkaluokissa. Oli bonuksia ja urakkapalkkausta. Hyvät työntekijät nostettiin muille esikuviksi ja huonot häpäistiin julkisesti.

Jos nyt kuitenkin tarkoitat Karl Marxin teorioita, niin kyllä ne ovat saksalaista alkuperää.

Tuskin missään maassa maailmassa on äärioikeisto niin tiukan valvonnan ja kontrollin kohteena kuin Saksassa. Se mitä Saksassa on samaan aikaan jäänyt toteuttamatta on paikallisen äärivasemmistolaisen rettelöinnin tiukempi valvonta, näin varsinkin ns. kylmän sodan päätyttyä kun uhkaa tuollaisen äärivasemmistolaisuuden toiminnasta Neuvostoliiton bulvaanina ei tietenkään enää ole.

Juuri tämän vuoksi on syytä olettaa, taas kerran, miten äärimmäisen virheellisin argumentein "Atlas" Saarikoski taas huseeraa. Hän sisälukutaidossa ja kriittisyydessä on todellakin toivomisen varaa. Viikottaisista Ylen pakinoitsijoista hän on kaikkein heikkotasoisin. Hyvin kaukana mm. saman sukupolven toisesta edustajasta, Tuomas Enbuskesta. Saarikoski on eräänlainen koominen jäänne 70-luvun tympeästä suomalaisesta äärivasemmistolaisuudesta.

Käyttäjän Kapo kuva

Vasemmisto ei kuole, koska se on eliitin luomus ja siis sellaisten ihmisten joukko, jollaisten kaltaisten suuntaan eliitti haluaa ihmiskuntaa muovata.

Käyttäjän timoelonen kuva

Luettuani ketjun läpi, olen tullut siihen tulokseen, että lähes kaikki ovat lukutaidottomia, siis rajoitetusti lukutaitoisia. Atlas Saarikoski voisi kirjoittaa joskus myös persuille erikseen! Ei sen ehkä tarvitse olla niinkään selkokielellä, vaan hyvin helposti ymmärrettävää.

Käyttäjän jarmolauros kuva

Euroopalle hyvin tuttu herrakansaoppi sopii kaikkiin kansoihin ja maanosiin. Afrikassakin aikoinaan heimot taistelivat keskenään ja toisiaan orjuuttivat, ja heimopäälliköt myivät orjiaan muihin maihin.

Käyttäjän jarmolauros kuva

Euroopalle hyvin tuttu herrakansaoppi sopii kaikkiin kansoihin ja maanosiin. Afrikassakin aikoinaan heimot taistelivat keskenään ja toisiaan orjuuttivat, ja heimopäälliköt myivät orjiaan muihin maihin.

Käyttäjän suburbian kuva

Aika hassua että vaikka Atlas kirjoitti superyleisellä tasolla eikä tuntunut nähneen paljon vaivaa tekstinsä eteen niin tämä kommenttiketju kuitenkin kärpäspaperin tapaan vetää puoleensa ihmisiä joita erottelu kiinnostaa ja jotka näkevät erottelun positiivisena ja jotenkin kokevat arvomaailmansa kyseenalaistetuiksi tässä melko yleisluontoisessa teksitissä. Eli lisää samasta aiheesta, bitte.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja