Naisten käsilaukut ovat täynnä
jännittäviä kapistuksia. Meikkivoiteet, ripsientaivuttimet ja
tukisukkahousut pitävät naiset kauniina ja virheettöminä koko
päivän. Ja jos joku osa kehosta väsähtää tai rupsahtaa kesken
kaiken, niin tilanteen pelastaa nopea korjausliike. Peitevoiteet,
piristävät tehoseerumit ja laihdutusjuomat auttavat kun hätä on
käsillä.
Burleski ja drag ovat lyöneet läpi viihdemaailmassa, mutta näitä asioita ei koskaan Suomessa liitettäisi vakavasti otettavaan politiikkaan.
Ruotsissa kansanedustaja Fredrick Federlayn alter ego on Ursula af Drakbane ja Islannissa Reykjavikin pormestari edustaa dragissa. Suomessa meillä on muutama homopoliitikko, ja se siitä. Ja asian juju ei nyt ole se, onko vallassa olevien drag-edustaminen toivottavaa vai ei, vaan se mitä tämä kertoo suomalaisesta poliittisesta kulttuurista.
1968 ampui miesvihaaja, kyltymätön feministi Valerie Jean Solanas Andy Warholia. Hän ei osunut tarpeeksi hyvin. ”Teko oli moraalinen” Solanas sanoi myöhemmin. ”Oli moraalitonta etten osunut.”
Siinä se on. Teko, jolla ei oikeastaan ollut merkitystä. Ja teko, jolla on kaikki merkitykset mitä mikään teko voi saada.
Tämä kirjoitus ei ole miehille. Älkää lukeko, älkää kommentoiko, älkää edes ajatelko sitä mitä kirjoitan. Te ette ole kiinnostavia millään tavalla. Ja nyt puhun mies-miehistä. Jos Valerie Solanas eläisi tänään, hän olisi transmies.