Atlas Saarikoski

Homofobia

Kaikki hyvät on köyhiä, sille sille!

Samana päivänä kun suurin sanomalehtemme uutisoi, että puolet työttömistä on vaarassa jäädä pysyvästi työttömäksi, päätin laittaa lehdet ja Internetin päiväksi sivuun ja kuunnella suomalaista lähiöräppiä. Työttöminä Suomessa on tällä hetkellä 150 000 ihmistä. 150 000 ihmistä.

Napit korvissa painoin pitkin stadia ja kuuntelin Julma-Henrin, Jontin ja Shakan oppituntia työttömyydestä, päihteiden käytöstä, lähiöissä selviämisestä, psyykkisistä ongelmista, graffitiestetiikasta, toivottomuudesta ja luokkavihasta.

Hyvästi heterouden ylivallalle

Yleisradion homoillan jälkeinen kuohu jäi minulta väliin. Olin onnellisesti ulkomailla homokollektiivissa homostelemassa. Suomeen palattuani luin kymmenittäin nettikirjoituksia ja suunnittelin emigroituvani lopullisesti jonnekin aivan muualle.

Keskustelun taso oli tosiaan kuin 1970-luvulta, tai ehkä imaginääriseltä Aabrahamin ajalta. Homous on synti ja rikos, perinteiset kristilliset arvot ja niin edelleen ja niin edelleen.

Julkaise syötteitä