*

Atlas Saarikoski

Kiusaaminen

Tunne vastaan rasismi

Luennoin viikonloppuna joukolle lapsia ja nuoria antirasismista. He olivat lähettäneet kirjoituksen, valokuvan tai sarjakuvan kilpailuun, ja heidät oli valittu monien satojen joukosta.

Siinä he istuivat, nuoret intosielut, jotka olivat matkustaneet paikalle pitkiä matkoja eri paikkakunnilta ympäri maata. Ja epävarmoina ja varmoina samaan aikaan, innokkaina he katsoivat minua avoimin silmin.  Ikää heillä oli 10-vuotiaista 19-vuotiaisiin.

Koulukiusaajien maa

Varhaisteinivuodet ovat yleensä yhtä helvettiä. Samaan aikaan pitäisi sopeutua samanikäisiltä ystäviltä tuleviin samanlaisuuden vaatimuksiin ja löytää oma tiensä elämässä. Yhtälö on lähtökohtaisesti mahdoton.

Yläasteikäisenä viimeistään alkaa myös koulukiusaus. Kiusatun on mahdoton välttää kiusatuksi tulemista. Jos et ole kuin muut sinut ammutaan alas. Jos yrität olla kuin muut, sinulle näytetään että se ei ole mahdollista. Kierre on ikuinen, ja se on kiusatulle yhtä syöksylentoa alaspäin.

Julkaise syötteitä