Itä-Suomessa löytyy geneettistä mokailua. Oudon perimän ansiosta kaikkien maitohampaiden tilalle ei kasva rautahampaita. Maitohampaiden irrotessa hammasrivistöön jää merirosvomaisia koloja, joita on toivottoman kallista paikata.
Ah, hammashuoltojärjestelmä, tuo hyvinvointivaltion viimeinen linnake. Tässä tilanteessa se ei paljoa auta. Yhteen uuteen hampaaseen menee helposti prekaarin toimittajan kuukauden tulot. Tämä tekee edes toimivalta näyttävästä hammasrivista kaukaisen haaveen.
Taiteen merkitystä yhteiskunnalle pohditaan aina aika ajoin. Viimeksi kuulin aiheesta kriittisiä mielipiteitä Suomen arvostelijain liiton kuvataidejaoston 60-vuotistilaisuudessa, jonka aiheena olikin kritiikki.
Samana päivänä kun suurin sanomalehtemme uutisoi, että puolet työttömistä on vaarassa jäädä pysyvästi työttömäksi, päätin laittaa lehdet ja Internetin päiväksi sivuun ja kuunnella suomalaista lähiöräppiä. Työttöminä Suomessa on tällä hetkellä 150 000 ihmistä. 150 000 ihmistä.
Napit korvissa painoin pitkin stadia ja kuuntelin Julma-Henrin, Jontin ja Shakan oppituntia työttömyydestä, päihteiden käytöstä, lähiöissä selviämisestä, psyykkisistä ongelmista, graffitiestetiikasta, toivottomuudesta ja luokkavihasta.
1968 ampui miesvihaaja, kyltymätön feministi Valerie Jean Solanas Andy Warholia. Hän ei osunut tarpeeksi hyvin. ”Teko oli moraalinen” Solanas sanoi myöhemmin. ”Oli moraalitonta etten osunut.”
Siinä se on. Teko, jolla ei oikeastaan ollut merkitystä. Ja teko, jolla on kaikki merkitykset mitä mikään teko voi saada.
Tämä kirjoitus ei ole miehille. Älkää lukeko, älkää kommentoiko, älkää edes ajatelko sitä mitä kirjoitan. Te ette ole kiinnostavia millään tavalla. Ja nyt puhun mies-miehistä. Jos Valerie Solanas eläisi tänään, hän olisi transmies.