Atlas Saarikoski

Syrjintä

Anna siirtolaiselle rahasi

Valkoisuus ei ole ihonväri. Se on valtasuhde, joka tekee mahdottomaksi ymmärtää, miltä arkipäivän rasismi tuntuu.
 
On kuitenkin selvää, että tässä maassa on tapahtunut jotain. Fatim Diarra kuvaa muuttunutta ilmapiiriä näin:
 
”Nyt kun kävelen yksin kotiin pimeällä ja minua vastaan kävelee yksinäinen hahmo menen kananlihalle ja minua pelottaa, koska en ole valkoinen.”
 

Tunne vastaan rasismi

Luennoin viikonloppuna joukolle lapsia ja nuoria antirasismista. He olivat lähettäneet kirjoituksen, valokuvan tai sarjakuvan kilpailuun, ja heidät oli valittu monien satojen joukosta.

Siinä he istuivat, nuoret intosielut, jotka olivat matkustaneet paikalle pitkiä matkoja eri paikkakunnilta ympäri maata. Ja epävarmoina ja varmoina samaan aikaan, innokkaina he katsoivat minua avoimin silmin.  Ikää heillä oli 10-vuotiaista 19-vuotiaisiin.

Julkaise syötteitä